sunnuntai 11. tammikuuta 2015

LOMALOMALOMA

Loma Suomessa tuli ja meni yhtä nopeasti, kuin saapuikin. Lomaan on mahtunut mukaan vaikka mitä, joulu, synttärit jne. Näin paljon kavereita, ja monia jäi näkemättä...  Kävin urheilemassa kavereiden kanssa, söin hyvin (ja se näkyy :'D), shoppailin, tein töitä, sain herätä monena aamuna ilman herätyskelloa! Pääasiassa mulla oli ihana loma. En edes tehnyt mitään kouluhommia, vaikka ajattelin, että opiskelisin lomallakin vähän. Toisaalta tarvitseeko lomalla ajatella koulua?

Saavuin Suomeen muutama päivä ennen joulua, ja meninkin heti yöksi mun parhaalle kaverille! 


Sitten tuli joulu, joka oli ihana. Meillä ainakin oli lunta, ja se, että oli valkoinen joulu oli ihan huippua! Sain tosi kivoja, sekä käytännöllisiä lahjoja. 

Ratsastustakki (kevät) 

Niken urheilushortsit


Skullcandyn kuulokkeet
Guess T-paita ja pitkähihainen. T-paidassa lukee: " You cannot always wait for the peaceful time, sometimes you must dare to jump."

Sitten sain vielä yhden Guessin pitkähihaisen. Tällainen, mutta mustana. (Paita oli pesussa en saanut kuvaa) Haha tämän paidan olin ostanut Erikalle joululahjaksi :)

Sit sain Animon ratsastushousut! Oikeastaan pääsin valitsemaan ne itse samalla, kun olin maajoukkueleirillä Ypäjällä. Oli hirveä valinnan vaikeus, kun kaikki oli niin kivoja. Päädyin harmaisiin Animo Nadele kokopaikkaisiin housuihin. Aattelin, että harmaan voi yhdistää niin moneen, ja sen värisiä housuja ei ole kaikilla :) 
Housuissa on takana ja edessä taskujen kohdalla tollaset bling blingit! 


Ja Topilta sain Hilfigerin hajuveden (edellinen pääsi loppumaan), ja siihen samaan sen Hilfigerin suihkusaippuan. Meidän lahjat sopi hyvin yhteen, sillä ostin Topille Hilfigerin T-paidan. Niin ja sitten sain rahaa :)

Erika sai multa ja mun vanhemmilta joulu- ja synttärilahjaksi Guessin paidan, Niken urheiluhousut, Oreoita, tollasen pullon, ja sit tollasia tosi hyviä rasvoja :)

Sain Erikalta joulu- ja synttärilahjaksi ihanan kouluhuovan ja sitten se oli teettäny ihanan kalenterin, jossa on meistä kuvia vuosien varrelta ja koottu kaikkia inside juttuja! Ja merkattu tärkeitä päiviä ylös ;) En voi julkaista täällä koko kalenteria, mutta pari kuvaa voin laittaa. 


 

Jouluaaton jälkeen olin joulupäivän himassa vaan sängyssä makoillen, ette tiedäkkään kuinka ihanaa oli olla vaan yökkärissä koko päivä.


 Muutama päivä uudenvuoden jälkeen me lähdettiin äidin kanssa käymään maajoukkueleirillä! Oli ihanaa nähdä kaikkia tuttuja pitkästä aikaa, muutamassa päivässä vaan, kun ei ehtinyt kaikkien kanssa jutella ihan niin paljoa.  Juttelin myös Piian (Pantsu) kanssa kahdestaan yleisesti ottaen mun tilanteesta (tavoitteet jne), sekä katsottiin yhdessä videoita musta ja Reddysta :) 

Nyt vuoden alussa tein aika ison urakan laittamalla ne mun kaikki hevostavarat mitä en tarvitse myyntiin. Pesin, kuvasin, ja laitoin nettiin. Se vei tosi paljon aikaa, koska sitä kamaa oli niin paljon. Sain ihan parissa päivässä myytyä tosi paljon tavaraa, ja seuraavat päivät olinkin vaan kotona odottamassa tavaroiden noutajia, sekä postittamassa tavaraa. Tein niin hyvin hommia, että tienasin itselleni rahat yhtä niin ihanaa juttua varten! ♥︎ Nimittäin frakkia! Tuntuu tosi kivalta kerätä itse jokaikinen penni siihen niin, että vanhemmat ei ole maksanut siitä mitään. Tottakai mun vanhemmat on ne tavarat mitä myin joskus mulle ostanut, mutta sain ne rahat sillä ehdolla, että ne menee just järkevään, eikä esimerkiksi uusien vaatteiden törsäykseen yms. 



No jokatapauksessa mun on nyt pakko jakaa teille tän frakin "tarina".  Sillon, kun olin Ypäjällä ostamassa niitä mun joululahjahousuja, siellä seinällä roikku Animon frakki, ja katoin sitä, että ompas kivannäkönen. Juteltiin myyjän kanssa niitä näitä, ja vietettiin siellä liikkessä aikamoinen tovi. No ihan lopussa, tuli puhe siitä frakista, ja päädyin sovittamaan sitä. Eihän sitä meinannut uskoa, että se frakki oli kuin mulle ommeltu! Se istu tosi hyvin, oli niin mukava ja ihana. No se jäi sitten sinne liikkeeseen. Oltiin puhuttu aikaisemmin, että mulle teetettäisiin frakki synttärilahjaksi, koska sen saisi niin paljon halvemmalla, mutta en päässyt yli juuri tosta frakista, se vaikutti niin täydelliseltä. Keräsin rahat kasaan, soitin liikkeeseen, ja kysyin vielä juuri tiettyä henkilöä puhelimeen, jolloin sain hänen henk. koht. numeronsa ja lyötiin kaupat takista. Heti puhelun jälkeen he veivät paketin postiin, ja toimitus tuli kotiovelle saakka. Mukana tuli myös pukupussi!

Kiitos Carrus Shop ja Helena hyvästä palvelusta!! 

Ja pari kuvaa päällä. Huom, mulla ei ollut kisahousuja, paitoja yms täällä Suomessa,  joten voi näyttää vähän hölmöltä. 

Hihoilla on kaksi tapaa, jota voin käyttää. Hihat myös sisältävät vetoketjut, josta propsit suunnittelijalle! 



Valo oli vähän huono, joka väärensi väriä joissain kuvissa.

 Mutta oon niin onnellinen tosta takista! Se on hyvin suunniteltu, ei purista eikä kiristä, sillä se on tehty sellasesta elastisesta materiaalista.
Nyt, kun sain itse omalla työllä hommattua ton frakin niin voin pyytää jotain muuta tarpeellista synttärilahjana. Aattelin, että loppurahoilla, mitä tavaroista tulee ostaisin itselleni jonkun ihanan käytetyn koulupenkin, jossa pystyn istua kunnolla. Myin myös tavallisia vaatteita kirpparilla Jyväskylä keskustassa ja sain käteen reilut 90€, jonka säästän mm. siihen satulaan tms. 
Tän loman aikana mulla on ollut muutama tosi luotettava kaveri tallilla, jotka on pitänyt hyvää huolta mun hevosista, joten päätettiin muistaa niitä ja ostaa valkoiset satulahuovat, johon brodeerattiin niiden etunimet :) 

Tänään vietän mun synttäreitä ja nyt maanantaina lennetään takaisin Puolaan ja ollaan siellä illalla/yöllä, että meen vasta tiistaina omaan kotiin. Ihana päästä takaisin, koska hepat, mutta en yhtään jaksa ajatella arkea.. :D  




6 kommenttia:

  1. Tyylikkään näköinen frakki kyllä :) sopii sulle!

    VastaaPoista
  2. Onko reddyn jalka nyt jo normaali, pääsetkö sillä em : miin?

    VastaaPoista
  3. Apua toi frakki on ihan älyttömän hieno!!! :)

    VastaaPoista