lauantai 19. joulukuuta 2015

Hello!

Oon nyt matkalla Puolasta Suomeen, joten tuli hyvä sauma päivittää blogia :). Ajetaan siis Äitin ja mun veljen kanssa autolla Suomeen. Eilen lähdettiin aamuyöstä ajamaan, ja päästiin Latviaan asti, jossa yövyttiin. Nyt taas matkalla kohti Tallinnaa jne.

Ihanaa päästä vihdoin kunnolla lomalle, viimeksi olen ollut Suomessa vuosi sitten tai ylipäätänsä missään, koska en ole voinut jättää Reddyä. Aion viettää Suomessa ihan kunnon loman ja olla ainakin mun synttäreihin asti (11.1).


Reddysta huolehtii mun hyvä kaveri Klaudia. Jätin Klaudialle kunnon hoito-ohjekirjan Reddyyn liittyvistä asioista :'D. No eiköhän se ihan hengissä pysy.


No viimeaikoina oon valmentautunut ahkerasti Reddyn kanssa kouluratsastuksessa, ja on mennyt pääasiassa hyvin. Tottakai on ollut huonompiakin päiviä mukana. Tällä viimeisellä viikolla Reddy on ollut vähän tahmeampi/jäykempi, mutta se voi johtua siitä, ettei sillä ole ollut kahden viikon sisään yhtäkään kevyempää päivää.


Se mun tän hetkinen 3-vuotias projektiheppa on nyt myynnissä, joten saa nähdä kauan se täällä pysyy. Ja näistä nuorista puheenollen, kun mulla oli kesällä se toinen 3 -vuotias tamma ridattavana, joka lähti sinne koulutukseen tms. niin se sai kolmannen sijan jossain kasvattajakilpailussa :)

Muutama viikko sitten mulla oli vielä kauden viimeiset kisat. Ihan vaan alue-estekilpailut, jossa ratsastin 100cm. Menin sillä mun vanhemmalla projektihevosella Backetilla. Puhdas rata tuli, ja kaikki puhtaasti suorittaneet saivat jaetun ykkössijan. Ei siis hassummin.






Backetin kanssa en käy muuten valmennuksissa kuin estetunneilla. Ja voi luoja, viimeinen valmennus oli kyllä sellaista sirkusta, että huhhu. Backet oli tavallista energisempi, ja kontrolli oli taas aivan vieras käsite.



Eikai tässä muuta ihmeellistä ole tapahtunut. Perus kiire 24/7. Ajattelin, että voisin postata myös Suomessa kerran tai kaksi, ihan vaan tavallisen postauksen :)





maanantai 23. marraskuuta 2015

Moikka!
Oon nähnyt paljon kuvia, kuinka Suomessa on jo niin paljon lunta! No tännekin satoi ensilumi tänään! Se tosiaan suli parissa tunnissa pois, mutta kuitenkin! Uskomatonta, sillä viime talvena taisin nähdä max. kahtena päivänä lunta.


Joka tapauksessa mulla on hieman uusia tuulia, jotkut ehkä nähteekin jo instagramista (jessicam_eventing). Tosiaan mulle tuli sellanen 3 -vuotias tamma "Nona" ratsutettavaksi. Nona on lähes 70% pikimusta täykkäri. Se on aika kiltti, mutta omaa todellakin täykkärin luonteen. Oon yrittänyt tehdä sen kanssa kaikenlaista (käsittely, hoitotilanteet yms), jotta se tottuisi mahdollisimman hyvin uusiin asioihin nuorena.

Ratsastan Nonalla n. 4-5 kertaa viikossa, mutta en todellakaan työskentele joka päivä. Joku päivä saatan vain kävellä, toisena ottaa hieman ehkä ravia yms. Työskentelyä on max 2-3. kertaa viikossa, mutta ei tietenkään kauaa. Niin, että ratsastuksesta jää aina hyvä mieli.


Olen päässyt jo kerran kokeilemaan hyppäämistä. Olin ratsastamassa normaalisti koulua, kun mun valmentaja kävelee ohi, ja sanoo, että nythän me katotaankin miten se hyppää :D. No ei siinä koulusatulalla tulin muutaman kerran pienen ristikon, ensin ravissa ja myöhemmin laukassa. Meni aika hyvin ja molemmilla oli kivaa. Saa nähdä mitä tästä hevoesta vielä tulee :)

Aika usein 3 -vuotiaat ovat aika rumia, mutta tämä on nuoresta iästään riippumatta minusta kaunis.

Reddylla oon mennyt paljon koulua, ja tehnyt pari kertaa pieniä kavaletteja. Voi olla, että joulukuussa käydään pyörähtämässä jossain koulukisoissa. Oon edelleen niin onnellinen, että voin ratsastaa omalla hevosellani, se on vaan niin kivaa. Kaikki te joiden hevoset on treenikunnossa, niin olkaa onnellisia. Tää vuosi on ollut yhtä epäonnea meillä, ja niinä hetkinä sen tajuaa, kuinka onnekas on, jos heppa ja ratsastaja on ok.



Aina, kun juoksutan Reddya, sen on pakko tehdä alkuun joka ikinen kerta tällaset omat rodeot. :D





Ja sitten tää mun ikuisuus projekti Backet. Se on ollut nyt vähän kevyemmällä. Hypännyt oon toki, ja meillä on alkanut sujua jo paremmin esteillä, kiitos mun valmentajan, joka antoi mulle jonkun ihmekuolaimen. Se kuolain osa on suora ja muovia, jossa on kielen kohdalla sellanen ns. koho, ja kuolainrenkaat ovat vähän samantyyppiset kuin olympiakuolaimessa. Jos joku tietää nimen, niin saa vinkata. Ja ei ole mitään hajua onko sallittu kisoissa. Koulukisoissa for sure not.  Niillä mulla on ollut vähän parempi kontrolli. Oli jotain puhetta valmentajan kanssa, että ensi kuussa käytäisiin jotkut estekisat, saa nähdä.



Tässä pieni videopätkä. Mun valmentajan äänitehosteet on niin parhaat :'D.



Oon tulossa jouluksi Suomeen. Oon ollut viimeksi Suomessa tai ylipäätään jossain yli vuosi sitten, koska en vaan oo yksinkertaisesti voinut jättää mun hevosta päiväksikään. En malta odottaa pientä lomaa! Ja ahh joulu <3





maanantai 26. lokakuuta 2015

Kisakausi pulkassa, nokka kohti treenikautta!

Näin on tullu tämä 2015 kisakausi päätökseen. En toki paljoa päässyt kisaamaan, mutta ihan iloinen olen niistä muutamastakin, jossa oli mahdollisuus startata. Ihanteellisintahan olisi ollut, jos olisin Reddyn kanssa päässyt edes jotkut kisat menemään, mutta huonolle onnelle ei kerta kaikkiaan mitään mahda.


Tosiaan sitä edellisenä viikonloppuna mulla oli kauden viimeiset kisat, Strzegom October Festival, jossa menin kansallisen luokan tällä mun projektihevosella "Backetilla". Kouluosuus olisi voinut mennä omasta mielestäni hieman paremmin, taino sanotaan näin, että olisin itse voinut ridata paremmin. Hevoseen olin tyytyväinen. Mun kouluvalmentaja oli taas tosi tyytyväinen, ja sanoi, että munkin pitäisi olla. Backet näytti kuulemma normaalilta hevoselta areenalla (jota se ei kulma kenenkään muun kanssa ikinä ole näyttänyt) ja suoritti kaikki asiat hyvin. Valmentaja sanoi vielä, että mä en voi odottaa näin nopeasti huippusuoritusta. Anyway olin koulun jälkeen neljäs! Se on ihan uskomattoman hyvä tulos tuon hevosen kanssa. Mun kouluvalmentaja oli jälleen tyytyväinen, sillä tää hevonen on aina löytynyt sieltä viimeisten joukosta koulun jälkeen. On kiva huomata, miten on saanut vietyä jotain niin raakaa hevosta noin huimasti eteenpäin.

Rataesteet olivat samana päivänä. Verkassa mulla tuli ihan kummallinen olo, sillä Backet oli hitusen "laiska", tai sanotaanko näin, että normaali. Mun ei tarvinnut ottaa sitä niin hirveesti takasin. No radalle päästyä asia oli ihan päinvastainen, ja Backet taas löysi oman itsensä. Ykkösesteen jälkeen mulla ei ollut minkäännäköistä kontrollia ja mentiin aika lujaa.. 4vp:llä kuitenkin selvittiin, vika tuli alas. Sijoutus ei muuttunut mihinkään, sillä muutkin ottivat sen verran virheitä, joten oltiin siis edelleen sijalla 4.

Reddy muutama päivä sitten :)


Seuraavana päivänä oli maasto. Maasto vaikutti kivalle, kun sitä kävelin, ja oli ihan hyvä fiilis lähteä radalle. Mulla ei ole mitään hajua siitä, mitä kahden ensimmäisen esteen jälkeen tapahtui, mutta sellaisesta kuin kontrolli ei ollut enää tietoakaan. Ja tiedän sen kyllä tasan tarkkaan, kuinka vaarallista on lähteä maastoon ilman kontrollia. Sen jälkeen, kun tajusin, että mun kontrolli oli ja meni, niin mä vaan nauroin ja hymyilin koko radan, ja kenelläkään ei ollut mitään aavistusta, kuinka hukassa mun kontrolli oikeasti oli. Ihanne aika oli 3:53, no me tultiin sitten 3:08 ja sen verran aliaikaan, että mukavat 15vp tulikin tuosta. Mulla ei ollut aikaa katsoa kelloa, joten ei tullut mieleen voltata missään. Ja toisekseen ehkä se kontrolli olisi se asia 1, eikä se volttaaminen, joten ihan ansaitsin nuo virhepisteet.


Tässä toisella vedellä äiti sai pienen videopätkän, niin jos ihmettelette, että mitä teen, niin näytän kieltä :p ;)

Lopoputuloksissa tiputtiin sijalle 8 tai 9, jos oikein muistan. Vaikkei kisat ihan putkeen menneet, niin noissakin kisoissa oli tosi paljon hyviäkin pätkiä jne. Tapasin kisoissa paljon tuttuja, sekä tutustuin uusiin ihmisiin. Yleisesti ottaen oli ihan huippukisat!

Nyt ollaan aloitettu Reddyn kanssa taas koulutreenit, ja on lähtenyt sujumaan ihan mukavasti. Viime treeneissä päästiin tekemään sulkuja, avoja, väistöjä ja vastalaukkoja. Sain sulut onnistumaan tosi kivasti! Hypätä en ole vielä uskaltanut sen kengitysepisodian jälkeen, koska haluan aina ottaa varman päälle.

Mun opiskelutkin sujuu ihan jees, tällä hetkellä opiskelen ruotsia ja pitkää matikkaa, ja tietenkin puolaa (se on niin vaikeeta), teen oikeesti kuolemaa sen kieliopin kanssa :D Onneksi mun kaverit ovat aina valmiita auttamaan. Olin viime viikonloppuna muuten leffassa mun kouluvalmentajan, ja sen pojan kanssa, oli ihan huippua, kun se oli puhuttu englanniksi ja tekstitetty puolaksi, niin ymmärsin aika paljon niistä teksteistä :p. Ja ainiin kävin kampaajalla wohoo, varmaan vuosi sitten tein viimeksi jotain mun hiuksille. Ja oon nyt tällanen puoliblondi haha. Leikkasin jonkun verran pituutta, ja en oo yhtään tottunut näihin, kun nää on niin "lyhyet" :D




Näillä kuulumisilla me aloitellaan täällä talvitreenikautta :)


tiistai 13. lokakuuta 2015

Moikka pitkästä aikaa! Joo tosiaan tää mun blogi ja instagram on ollu kuolleena pari kuukautta. Mulla on ollut tosi huono fiilis, enkä sitten ole jaksanut/halunnut jakaa sitä tänne. Reddyn kanssa kaikki meni taas vaihteeks ihan päin puuta just, kun mun piti päästä taas kisaamaan sillä..


Okei aloitetaan ihan alusta. Reilu kuukausi sitten mun oli tarkoitus startata kenttäkisoissa Reddylla, pari viikkoa ennen kisoja vaihdoin kengittäjän, joka sitten huomasi, että reddylla on toinen polvi hitusen korkeammalla kuin toinen, ja päätti laittaa erikoiskengän, siis sellasen, joka korottaa sitä jalkaa niin, että ne olisivat tasan. No eipä ollut mikään fiksuin ratkaisu, sillä muutos oli aika raju, johon jalka sitten reagoi turvotuksena yms. No siinä se sitten oli kuukauden päivät pelkällä kävelyllä.. Olin tosi surullinen, koska tuntuu, että aina, kun pitäis päästä kisaamaan tms. jotain tapahtuu, niin, että se on taas saikulla.. En halunnut kirjoittaa asiasta tänne aluksi, koska mulla oli niin huono fiilis.


No mun valmentajat olivat myös tosi surullisia mun puolesta, ja siitä kuinka huono tuuri mulla aina on, niin ne tekivät mun eteen jotain tosi mahtavaa. Ne anto mulle yhden heidän hevosistaan treenattavaks, ja kisattavaksi sillä välin, kun  reddy oli pois pelistä! Oon niin onnellinen siitä, kuinka ihanat valmentajat mulla on. Ne oikeesti välittää. No tää hevonen ei todellakaan ole mikään super star, ja sen kanssa on saanut paiskia töitä tosi paljon. Sen nimi on "Backet", se on tummanruunikko 9 -vuotias täykkäri. Aika raaka, jolla ei ole paljoa tehty, mutta kuitenkin olin ikionnellinen, että oli edes hevonen, jolla ratsastaa.



Ensimmäisen kerran, kun menin Backetin selkään, se hajosi atomeiksi mun alle. En voinut tehdä sillä lähes mitään, ja viikon päästä siitä mun oli tarkoitus startata sillä koulukisoissa. Backetilla ei voinut edes istua harjoitusravia. No koulukisat tuli, ja kolmena päivänä mulla oli startti. Taso oli n. helppo B. Mun tavoite oli saada yli 50% ja pysyä kouluaitojen sisäpuolella (edellisen kerran, kun hevonen oli startannut, niin se oli päättänyt paeta paikalta hyppäämällä kouluaitojen yli). No sain ekana päivänä n. 61%, toisena 58%, ja viimeisenä (finaali) -päivänä myös 61%. Olin tulokseen ja hevoseen tosi tyytyväinen.

Oon tehnyt tosi paljon töitä Backetin kanssa, ja se on alkanut saada myös vähän lihasta luittensa ympärille, sekä edennyt paljon. Ollaan päästy tekemään jo keskiraveja ja vastalaukkoja! Tänään tehtiin myös ensimmäiset pohkeenväistöt. Rataesteillä ja maastossa se menee ihan sika lujaa, ja kontrolli on ihan vieras sana meille.




No pari viikkoa takaperin starttasin Backetilla meidän ensimmäisissä kenttäkisoissa. Menin n. hevosten helppo tasoista luokkaa. Kouluosuus meni ihan nappiin, ja mun valmentaja oli tosi tyytyväinen. Prosentteihin olin vähän pettynyt (reilu 60%), mutta rata oli hyvä, joten ihan sama. Koulun jälkeen olin tuloksissa vasta seitsemäs. Seuraavana päivänä oli maasto-osuus (kisa oli pitkä kilpailu). Maasto meni tosi hyvin! Valmentaja oli todella tyytyväinen, ja mä myös (lukuunottamatta kolmosestettä, jolla meinasin tippua :'D). Maasto oli aika vaikea, siellä tuli aika paljon virheitä, joten puhtaalla radalla nousin toiselle sijalle. Kolmas päivä alkoi eläinlääkäritarkastuksella, josta päästiin läpi. Myöhemmin iltapäivällä oli rataesteet. Ensimmäistä kertaa mulla oli hevonen kontrollissa koko radan ajan, johtuen varmaan siitä, että Backet oli aika väsynyt edellisestä päivästä. Tein todella hyvän puhtaan radan. Mun lisäksi ainoastaan pari muuta ratsasti puhtaan. Ratsukko, joka johti kisaa otti 30vp rataesteiltä, joka tarkoitti sitä, että me voitettiin!! Ihan huippua, meidän ensimmäiset kenttäkisat ja voitto, hevosella, joka ei todellakaan ole mikään ruusukehai. Backet ei ole ikinä voittanut mitään aikaisemmin. Samalla voitettiin tän alueen mestaruuskultaa.



Nyt viikonloppuna me startataan myös, ja siihen loppuukin sitten kausi. Reddy pääsee varmaan ensi viikolla aloittamaan uudelleen kouluvalmennukset, ja saa nähdä miten käy Backetin kanssa. Luultavasti mun valmentajat haluavat, että jatkan sen kanssa, sillä oon vienyt sitä lyhyessä ajassa tosi paljon eteenpäin.



Mulla oli tässä välissä myös yksi 3 -vuotias ratsastettavana kuukauden päivät, mut se lähti tossa edellisellä viikolla koulutukseen pariksi kuukaudeksi, ja tulee joulun aikoihin takaisin. Tää vauva oli kyllä ihan huippu, siitä ei ikinä pystynyt sanomaan, että se on vasta 3v.


Vaikka mulla onkin ollut tosi huono tuuri Reddyn kanssa, niin mulla on ollut silti ihan uskomaton kesä! Voin sanoa, että yksi parhaista kesistä ikinä! Nyt olen yrittänyt palata arkeen ja opiskella. Olen myös aloittanut puolan opiskelun. Käyn joka toinen viikko Wroclawissa puolan tunneilla, ja niiden välissä opiskelen itsenäisesti. Aika hyvin jo tuo puolankielikin taittuu. ;)


Erikakin (mun paras kaveri) oli täällä mun luona kesällä reilun viikon. Koettiin sen viikon aikana vaikka mitä! Heti kolmantena päivänä jouduttiin jo lähteä ambulanssilla sairaalaan.. Erika meni ympäri nuoren hevosen kanssa, ja lopputuloksena murtunut sääriluu.. No loput päivät otettiinkin vaan arksaa :D.



Tänne on tullut nyt syksy, ja tää viikko on ollut tosi kylmä, yöt menneet jo pakkasen puolelle.  Pääsen kohta aloittamaan autokoulun! Oon niin innoissani, ja toivon mukaan tammikuussa olisi jo kortti kädessä :p. Nyt voisin yrittää olla vähän aktiivisempi tän blogin kanssa!







torstai 30. heinäkuuta 2015

Summer 2015

Moikka! Pari kuukautta vierähtänyt ihan tosta noin vaan, ja olinkin jo unohtanut koko blogin. Mulla on ollut tähän mennessä ihan mahtava kesä, hyvät ilmat (välillä jopa liian kuuma), hyvä seura, ja hyviä treenejä.



Niin paljon on tapahtunut, etten edes tiedä mistä aloittaa. Viime kuussa täällä oli tämän vuoden isoin kilpailu Strzegom Horse Trials (jossa kilpailin itsekin viime vuonna). Tänä vuonna olin töissä sihteerinä, sekä maastoestetuomarina. Oli tosi kivat kisat, ihanaa seurata huippuratsastajia, ja niiden hevosia. Ja mulla oli tietty free entry niihin bileisiin, koska olin töissä :p. Ja tänäkin vuonna oli menemisen arvoiset kekkerit.




Ollaan otettu iso askel eteenpäin kouluratsastuksessa Reddyn kanssa ja meillä olikin aika suuret suunnitelmat mun kouluvalmentajan kanssa noita kisoja kohden. Oli tarkoitus, että olisin ollut "Guinea pig" 3* kouluosuudelle!! Treenattiin paljon, mutta mun tuurilla koko homma meni ihan metsään. Laitoin Reddyn tarhaan n. viikko ennen kisoja, ja unohdin laittaa suojien lisäksi bootsit, niin eiköhän se ollut saanut haavan aikaiseksi ruununrajan yläpuolelle.. Kävin näyttämässä haavaa klinikalla, ja tikatahan se piti.. Kaksi viikkoa sairaslomaa Reddylle, koska oli tärkeetä, että se haava pääsee hyvin umpeutumaan, ja että sinne ei mene bakteereja. Ärsytti niin paljon!



Anyways, sen pienen sairasloman jälkeen pääsin jatkamaan taas treenejä normaalisti Reddyn kanssa. Kouluvalmennukset ovat menneet super hyvin, ja oon saanut tosi hyvn fiiliksen Reddyn kanssa. Ollaan päästy hyppäämäänkin joitakin kertoja, sekä kerran maastoesteitäkin. Estevalmennukset ovat olleet yhtä huvia (ainakin katsoa), mulla ei ollut minkäänlaista rytmiä tai etäisyyksiä. Siitä on niin kauan, kun viimeksi olen hypännyt edes hevosella, että ei ihme jos oon vähän hukassa :'D. Maastotreenit sujuivat vähän paremmin.




Nyt on Reddysta puhuttu aika paljon, joten olisi hyvä varmaan kertoa tännekkin mitä Michalle kuuluu. Ensinnäkin Micha on myyty. Ajateltiin ensin perheen kanssa, että ei myydä sitä ollenkaan, koska se on ollut niin kiltti mulle kaikki nää vuodet, ja se oikeesti anaitsee vaan hyvää ja ehkä jo päästä eläkkeellekkin. No löydettiinkin sattumalta tosi kiva koti Michalle tästä ihan 10km päästä, jossa se pääsee laitumelle muiden hevosten kanssa, ja oon ihan millon vaan tervetullut katsomaan Michaa.



Kisoja en ole vielä miettinyt Reddyn kanssa, kunhan tässä nyt ensin treenataan ja katsotaan sitten miten edetään. Ei varmaan aloiteta kuitenkaan 1*, sillä ollut niin pitkä tauko, että hyvä ottaa joku pienempi luokka alle.


Yleisesti kesä ollut tosi kiva, oon ollut koko kesän täällä Puolassa, eikä kaduta etten lähtenyt Suomeen, koska kelit eivät ole olleet kuulemma kauhean kesäisiä. Oon ollut paljon kavereiden kanssa, ja tehnyt kaikkea kivaa! Täällä on myös yksi suomalainen kenttäratsastaja Martina, jonka kanssa on ollut myös kiva viettää aikaa, ja puhua suomea! Ja mun paras kaveri Erika tulee tänne ensi viikolla.