sunnuntai 5. lokakuuta 2014

Päivitetty myynti-ilmoitus

Päivitän Michan myynti-ilmoituksen tänne blogiinkin nyt.

Myynnissä erittäin kaunis kenttäponitykki, jopa kansainvälisille kilparadoille asti! 
Myydään ratsastajan siirtyessä hevosiin. Vuonna 2000 syntynyt Multistar Scan eli Micha on kuulunut useana vuonna ponien kenttämaajoukkueeseen, kilpaillut kolme kertaa pohjoismaiden mestaruudesta, sekä ollut aina mukana joukkueessa tuoden mitalin kotiin. Edellisen ratsastajan kanssa kvaalautunut ponien EM -kilpailuihin. Micha on kilpaillut kenttäratsastuksessa vuonna 2012 koko kesän Ruotsissa, sekä 2013 lähtien Puolassa voittaen ja sijoittuen. Poni on kilpaillut kentässä CCIP*/CICP* -tasolla, sekä startannut myös koulukilpailuissa vaativa B -tasoisessa luokassa voittaen prosenteilla 66%. Esteitä kilpaillut 110cm tasolle saakka. 

Poni on ollut aina täysin terve. Joka vuosi käytetty säännöllisessä eläinlääkäritarkastuksessa, sekä rokotettu puolen vuoden välein. Erittäin kiltti joka tilanteessa, kengitys, lastaus, kuljetus, erilaiset eläinlääkäritoimet, hoitaminen sekä klippaus sujuu ongelmitta (jopa pään voi klipata ilman erillisiä toimenpiteitä ponin ollessa vapaana käytävällä). Ponilla on myös kokeiltu hiihtoratsastusta, sekä uitu. Tulee toimeen lähes jokaisen hevosen kanssa. Tarhata voi yksin tai muiden kanssa. 

Kouluratsastuksessa Micha on tasainen ja rauhallinen suorittaja. Kouluradalla ei pelkää mitään, vaikka ympärillä tapahtuisi mitä. Maastoesteille on tämän ponin sydän luotu. Poni ei ole ikinä pelännyt mitään estetyyppiä, ja hyppää esteet aina sydämmellä. Haudat, trakehnerit, vedet jne. Rataesteillä yleensä puhdas ja siisti suorittaja. Micha sopii täydellisesti myös aloittelijalle.

Ponilta löytyy FEI:n kansainvälinen passi, sekä kansainväliset mittaustodistukset. Tällä hetkellä poni asuu Puolassa, Strzegomissa. 

Hinta 14.500e/tarjoa
Ponille on mahdollista ostaa paljon varusteita mukaan.















Rataesteitä: 





Kouluratsastusta: 


 


Yhteystiedot:
pia.malin@kolumbus.fi 
+48 731110899

2 kommenttia:

  1. Ootteko ollut Alavudela kisoissa/treenaas?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kisoissa ja kenttäleirilläkin oon ollu siel :-)

      Poista