tiistai 20. toukokuuta 2014

Moikka! Viikonloppu meni Racotissa kansallisissa kenttäkilpailuissa Reddy kanssa. Lähdettiin perjantaina aamusta ajamaan kisoihin. Starttasin mun ensimmäisen CNC*. Perjantaina mulla oli kouluvalmennus paikanpäällä muiden seuralaisten kanssa. Tunti meni ihan hyvin ja Reddy tuntui hyvältä matkan jälkeen.

Lauantaina mulla oli koulustartti puolenpäivän aikaan, ja alkoi satamaan ihan kaatamalla. Verkassa mulla oli paljon ongelmia toisen vastalaukan kanssa, koska Reddy on niin herkkä painoavuille, että vähänkin jos heilahdin se joko vaihtoi, tai siirtyi raviin. Saatiin ne loppuen lopuksi sujumaan ihan okei mun valmentajan kanssa. Rata olisi voinut mennä paljon paremmin, mutta ei rikkoja yms. Vastalaukat onnistuivat radalla, jota vähän hieman jännitin. Varmasti tulee ottamaan paljon aikaa, ennen kuin meillä löytyy se yhteinen harmonia. Koko ajan paljon työstetään kouluratsastuksessa, ja tietysti muissakin lajeissa.

Rataesteet olivat heti perään isolla nurmella. Oon  tosi tyytyväinen rataesteisiin, koska itse mokasin ihan totaalisesti muutamat kohdat. Mun kypärä tuli silmille, koska mun nuttura työnsi sitä ylöspäin. En rehellisesti nähnyt kolmannen esteen jälkeen yhtään mitään, ja yritin vaan tuoda hevosta oikealle esteelle. Reddy oli tosi kiltti ja hyppäsi tosi hyvin, vaikka kuski vähän mokailikin. Yksi puomi tuli alas, jonka voin laittaa 100% oman ratsastuksen piikkiin, ja ehkä vähän sen kypärän.. ;D Musta melkein tuntui, että missasin sen koko esteradan.

Koulun ja rataesteiden jälkeen olin sijalla 15. Ei ollenkaan huono tosi hyvien ratsastajien joukossa, sekä ei millään super hyvällä koululla, että rataesteiltä yksi puomi alas.

Illemmalla kävelin mun valmentajan kanssa maastoradan, ja olin vähän kauhuissani. Meillä oli puolet radasta CNC** kanssa samoja. Ja siellä radalla oli neljä trakehneria. Neljä. Se on aika paljon! Trakehner on siis este, jonka alla/edessä on hauta ja tukki päällä.





Mua jännitti tosi paljon lähtee sinne radalle, koska tiesin, että kaikki on mun päässä. Maastoradalle lähdettyä ratsastin jokaiselle esteelle samalla tavalla. Reddy on siinä mielessä niin kiva hevonen varsinkin maastossa, koska se on niin rehellinen. Aina kun itse on mukana ja muistaa ratsastaa jokaiselle esteelle, se hyppää. Se tarvii ratsastajan varmuuden, ja luottaa siihen.
Olin edennyt puoliväliin rataa, ja olin jo tulossa mun toiselle vedelle, kun mut tullaan pysäyttää kesken radan. Ekana oli vaan mielessä, mitä oon tehnyt väärin, että pysäyttämään asti tullaan, mutta mun kanssa radalla samaan aikaan olleella oli tapahtunut onnettomuus ja este oli hajonnut. Olin pysäytettynä n. 5-10min, jonka jälkeen jatkoin rataa. Jouduin jatkamaan suoraan vedeltä, joka on paikka mitä ennen ei ikinä tulisi pysäyttää, mutta mun onneksi se oli jo toinen vesi ja Reddy meni sen niin super. Pääsin radan maaliin ilman virhepisteitä ja ajassa!

Videokooste;

 Olin niin ilonen, mun heppa teki ihan super työn ja mä voitin itseni! Se oli niin loistava tunne, kun kaikki paineet purkautu ja selvitin ne isot esteet. Olin tyytyväinen, sekä mun upeeseen hevoseen, että itseeni! Lopputuloksissa olin 14 ja sijotuin. Tää oli mun eka yksi tähti, ja sain heti hyviä kokemuksia alle, joten tästä on kiva lähteä seuraaviin kisoihin!

Sunnuntaina oltiin vasta myöhään yöllä kotona. Maanantaina mentiin tallille ja olin eläinlääkärin tarkastuksessa Reddyn kanssa, ihan yleisesti katsottiin liikkuuko puhtaasti kisojen jälkeen. Se on meillä täällä tapana. Menin maastoon kävelemään myöhemmin Reddyllä.

Michalla menin myös maastoon. Micha oli ihan super. Menin maastoradan poikki ja vesi-este oli ihan täynnä vettä sateen jäljiltä, varmaan Michaa yli polvien. Micha rakastaa vettä ylikaiken ja jäätiin siihen varmaan 15 minuutiksi chillailemaan. Se vaan polskii siinä vedessä ja tunkee päätään sinne veteen, eikä haluis ikinä lähtee pois :D Lopuksi laukkailin vielä pellon ympäri.

Ainiin, tilasin mulle netistä silkin kypärään ja paidan. Sain ne just päivän ennen, kun lähdettiin kisoihin! Olin vahingossa tilannut ihan liian ison paidan, kun ne oli niissä UK tai US koissa, mut ehin kaventaa sen käsin nopeesti. Musta noi on ihan sika kivat!

Mulla on nyt viikonloppuna koulukilpailut joihin meen molemmilla! :)

9 kommenttia:

  1. Todella kiva postaus, upeasti kyllä menette ja paljon onnea sijotuksesta! :)

    VastaaPoista
  2. Ratsastat kyllä tosi hyvin ja tuo Reddy on oikein kivan näköinen :) Onnea sijoituksesta!

    VastaaPoista
  3. Oot löytäny kyl tosi kiva ja rehellisen näkösen junnuhepan! :) vähän sen pää on hassusti ylhäällä mut ei se sen hyppyy kyllä paljoo näytä sitä haittaavan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ja joo sillä on vähä omatyyli hypätä:)

      Poista
  4. wau!! mikä heppa ja ratsastat niiiin hyvin:)

    VastaaPoista
  5. Mahtava tää sun uus heppa :) tuutte pääsee vielä pitkälle!

    VastaaPoista