lauantai 14. syyskuuta 2013

Mulla menee hermot koulun kanssa.. Siis mun koulun mitä mä käyn, en meinaa nyt kouluratsastusta. Puolet menee ohi ja puolia en tajua. Meillä on jokaikisestä aineesta joku projekti plus vielä sellainen iso projekti, jossa menee koko vuosi, mutta sen aiheen saa (Thanks God)  itse valita. Teen varmaan kenttäratsastuksesta, kun ei mikään muu oikein motivoi. Mutta tosiaan en sitä isointa projektia ole edes ehtinyt aloittaa, kun on sata pienempää projektia, joista en edes ohjeita ymmärrä. Ja niin en voi kysyä edes mun luokkalaisilta apua, koska mun luokka on yhdistetty 9 & 10 ja kaikki muut on ysillä ja mä ja yksi toinen poika ollaan kympillä. Niin meillä on aina eri projektit. Nyt, kun käyn täällä tän 10. luokan pääsen suoraan lukion toiselle ensivuonna. Eli samalla tavalla kuin suomessakin ensivuonna menisin lukion toiselle. Niin ja vielä sadannen kerran sanon, että edelleen olen mennyt vuoden aikaisemmin kouluun, kun aina ihmetyttää miten voin olla -98 jos oon jo tolla luokalla yms.

Mun päivät vaan menee samalla tavalla. Herään kuudelta, juoksen bussiin, väsyneenä yritän tajuta jotain koulussa. Koulusta suoraan tallille ja sieltä illalla rättiväsyneenä kotiin. Ja vielä sen päätteeksi yritän vääntää koulujuttuja, jotka menee yli mun ymmärryksen ja stressaan, kun en ole blogia ehtinyt päivittää. Yritän ehtiä mennä nukkumaan ennen 12, että saan edes 6h nukuttua. Oon vaan niin väsynyt..  Sekin väsyttää enemmän, kun koko ajan kaikki asiat käydään läpi englanniksi, joka ei ole oikeesti mun vahvuus.

Okei, sitten vähän hevosasioita. Mulla oli torstaina molemmilla koulutreenit. Menin ensin Michalla. No ei mennyt nyt mitenkään ihan nappiin. Mun kouluvalmentaja totesi vaan että "Oot tänään aika hermostunut, en tiedä miksi, jos mä meen sillä vaikka viimeiset 10min" Se varmaan luuli, että olin vihainen sille, vaikka todellisuudessa olin itelleni vihanen, kun en vaan saanut ponia toimimaan. Sillä välin verryttelin Antonia valmiiksi. Ja äiti sanoi, että en ole sille vihainen vaan itselleni :D.  Casha sanoi, että Micha oli paljon parempi kuin ensimmäisellä kerralla, kun hän meni.

Anton oli taas tosi kiva. Torstaina onnistui kaikki tosi hyvin. Ja kummallekkin jäi hyvä fiilis. Tehtiin just vaan perusratsastusta, koska se on kaiken perusta. Tehtiin lopussa esimerkiksi niin kauan laukka- ravisiirtymisiä, että ensimmäinen raviaskel on keskiravia ja, että se tehdään niin eleettömästi kuin olla ja voi. Casha ei anna mitään anteeksi. Mutta kaikki meni tosi hyvin.

Perjantaina hyppäsin Antonilla rataesteitä. Se oli vähän laiskan oloinen, mutta ehkä joskus ihan kiva näin. Mulla oli enemmän aikaa tehdä omia päätöksiä ottaa kiinni yms. Ei ollut kameraa mukana, mutta äiti sai jotain videoita otettua puhelimella. Harmi vaan, sillä loppui just tila puhelimesta, kun hypättiin viimeisiä vähän isompia esteitä. Hyppäsin lopussa jotain 110-120cm riippuen vähän esteestä. Lopussa yksi okseri taisi olla 125cm.

Vihdoin meillä on nyt oma klipperi ja sain eilen klipattua Michan. Voi että sitä karvan määrää.. Eli oli tosiaan ensimmäinen kerta, kun klippaan koko hevosen, oon ennen vaan klipannut jalkoja. Siinä meni oikeesti yllättävän kauan. Micha on niin kiva, kun pystyin klippaamaan siltä korvat, pään ja ihan kaikki eikä se edes häntää hetkauttanut. Lopputulos oli yllättävän hyvä,  Michaan ei jäänyt mitään rantuja yms. Kuitenkin klippasin ihan koko ponin.

Tänään mulla piti olla maastotreenit Michalla, mutta ne peruuntui, koska koko yön oli satanut ihan kaatamalla ja kaikki oli niin lällyä ja koko päivänkin satoi niin turha oli lähteä maastoesteille. Menin molemmilla vaan köpöttelemään ilman satulaa ihan vaan rennosti otin ravia ja laukkaa. Huomenna on vapaapäivä meen mun luokkalaiselle Hanialle.

Koko tää päivä on mennyt pelkästään siihen, että oon tehnyt koulujuttuja. Aamulla oltiin jo seitsemän jälkeen lähdetty tallille ajamaan, kun mulla piti olla kello 9.00 se maastovalmennus, mutta se peruuntui. Ja ei me nyt enää takaisin käännytty kun oltiin jo lähdetty ja herätty.

Tässä nyt jokunen videopätkä perjantailta mitä äiti ehti ottaa, ennen kuin  tila loppu.
ps. tykätkää musiikista :P



300 lukijaa täynnä!! Nyt erikoispostaus ideoita! Tallipostaus ei käy ehdotuksiin, sillä sen tuun tekemään jokatapauksessa!


11 kommenttia:

  1. tykkäisin jostain lifestyle postaustauksesta esim. myday videolla, esittelisit vaatetyyliäsi/vaatteita, meikki/hius juttuja? :) Vaik ei oo lifestyle blogi niin ois kiva vaihtelu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva idea! Katotaan uskallanko tehdä mitään videota ;D

      Poista
  2. yllä olevat kivoja ehotuksia, myös heppavarustepostaus olis kiva! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun kaikki heppatavarat on ihan eri paikoissa.. :D Osa hevosautossa, osa kotona, osa tallilla ja ties missä voi olla, että vähän vaikee toteuttaa, mutta laitan korvan taakse :)

      Poista
  3. Mulla on ihan sama, että ei vaan jaksa!! sitä samaa vaa: kouluu, sit tallii, ridausta, iltatalli, sit yöllä läksyi nii kauan et silmät pysyy auki ja sit vaa nukkuu... äää:(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep! ja siis ku oon aina tehny läksyt yms. jossai bussissa tai just enne tunni alkuu ni nyt ku kaikki melkei pitää tehä tietokoneella ja huhhu tää vaa on nii rankkaa :D Ja ku tääl on niin erilaista oon iha loppu aina arkisin..

      Poista
    2. jooo sama!! ja sit me ajetaan viel valmennuksiin 1-2 krt vkos niin oon tallilta kotona joskus 11 aikaan yöllä niin jaksappa siinä vielä tehä koulu juttui... huoh, välillä tekis miel lopettaa koko lukio, jotta olis tallihommat&ratsastus helpompaa:D

      Poista
    3. no älä :D hajoon tonne kouluu ;D

      Poista
  4. meet tossa videolla tosi hyvin! :--)

    VastaaPoista