tiistai 10. syyskuuta 2013

Mun koulu ja harrastus vie niin paljon aikaa, että tää blogi on nyt jääny niin paljon vähemmälle, joka päivä mulla on aina uutta asiaa, mutta en vaan yksinkertaisesti ehdi kirjoittaa.. Läksyt on pakko tehdä kotona, koska ne pitää miettiä oikeasti ja kaikki englanniksi. En pysty tehdä niitä enää välitunneilla tai juuri ennen tunnin alkua. Nyt mun pitää keskittyä oikeesti paljon enemmän. Joten läksytkin nyt alitettavasti menee blogin kirjoittamisen edelle.

Sunnuntaina olin aamupäivästä mun kahden kaverin kanssa kaupungilla shoppailemassa ja chillailemassa. En oikein löytänyt mitään, joten päätin ostaa pipon (lämmintä sillon oli tosiaan 28astetta) ja yhden neuleen. Käytiin myös syömässä. Äiti tuli hakemaan mua kaupungilta ja mentiin siitä suoraan tallille. 

Ratsastin ensin Michan, jonka kanssa olin maastossa. Löysin ihan sairaan kivan paikan! Käännyin kapealle polulle tieltä ja päätin käydä katsomassa mitä sieltä löytyy. Löysin ihanan joen tapaisen paikan taino tosi leveä puro, joka virtasi. Sen lisäksi pääsin vielä laskeutumaan jokeen/puroon Michan kanssa. Se oli niin hieno paikka! 

Antonilla mulla oli maastoestetreenit. Alku meni ihan super hyvin! Poni oli koko ajan hallinnassa ja pystyin itse keskittymään omaan ratsastukseen. Marcin otti multa raipan pois, koska halusi, että käytän enemmän jalkaa. Sillä liian usein turvaudun vähän aina varmistelemaan raipalla. Antonhan tajusi jutun juonen heti, kun raippa oli poissa ja testasi heti onko pakko liikkua. Kyllä se hyppäsi kaiken siihen mennessä tai kaikki ennen viimeistä estettä. No siitä viimeisestähän ne kaikki sitten alkoi. Se oli normaali trakenneri, jossa oli hauta vielä vähän piilossa niin, että siinä oli risut maalinjana haudan edessä. Hauta jäi niinkun piiloon sinne, että hyvä kun sitä edes huomasi. Anyway ymmärsitte varmaan. Lähestyttiin hyvässä rytmissä kohti estettä ja ihan yhtäkkiä sekunninmurto-osalla Anton kieltää. Sillä ei ollut mitään syytä tehdä sitä. Marcin toi mulle raipan ja toisen kerran pystyin vielä lähestymään, mutta ei. Kolmannella kerralla en päässyt lähellekkään estettä, kun keuliminen alkoi jo mukavan matkan päästä esteestä. Se vain keuli ja keuli. En saanut sitä liikkelle mihinkään suuntaan ja ei ravia ei käyntiä ei laukkaa. Se vain seisoi ja niskuroi. Jossain vaiheessa sain sen eteenpäin ja Marcin käski laukata vähän reippaammin poipäin. Ihan kuin Anton olisi ottanut kaikki avut vastaan ja vapauttanut ne yhtä aikaa. Se lähti laukkaamaan oikeasti lujaa. Sain sen takaisin kontrolliin ja yritin kääntyä takaisin, mutta aina kun olin menossa siihen suuntaan missä este sijaitsi niin se vaan keuli. Lopulta sain sen sinne ja hypättiin muutama este ja lopetettiin siihen.

Marcin sanoi, että mulla on vaikein mahdollinen hevostyyppi mitä vaan voi olla. Sovittiin, että tiistaina yksi 3*- ratsastaja menee Antonin selkään katsomaan mikä on homman nimi. 

No tänään se tyttö sitten meni Antonin selkään. Mua helpotti nähdä niin paljon, että niin taitava ratsastaja joutui käymään saman taistelun kuin minä. Anton keuli eikä halunnut mennä. Tyttö sai sen siitä esteestä yli minkä kanssa mulla oli ongelmia, mutta pitkien keskusteluiden jälkeen. Oudoin juttu tässä on se, että ensimmäisellä maastoeste tunnilla olen hypänny kyseisen esteen, mutta sillon Anton ei vielä ollut nähnyt hautaa, kuin vasta esteen päällä. Ehkä se maasto ei oo se Antonin juttu. Tiedän, että se ei ole kipeä. Anton on laadukas koulussa ja rataesteillä, mutta mun sydän sykkii myös maastoon.

Pitkien keskuteluiden jälkeen Marcinin kanssa ollaan tultu siihen tulokseen, että Anton myydään nyt laadukkaana este- tai kouluponina. Siihen missä se on paras. Siihen mitä se tykkää tehdä omalla sydämmellä. Marcin sanoi, että se on hyvä päätös. 











21 kommenttia:

  1. Voi ei! Oisin muuten valmis ostaa Antonin mutta oon 165 ja ponit tuntuu vähä pieniltä. Ponivuosiakin jäljellä kolme ja asiantinteva koti jossa ammattilaiset joka päivä ympärillä... enemmän koulupuolta oon menny (heA)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mun mielestä et vielä liian pitkä ole :) Mutta toisaalta sä varmasti kasvat tuosta viel aika paljon.. Ja sitten voi olla, että liian pitkä olisit. Kiva kommentti :)

      Poista
  2. :((( eiiiii.. tuleeko sulle sitten vielä poni vai jo hevonen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep :( hevosen kanssa jatketaan, kun ponit on myyty :)

      Poista
  3. jääkö micha sitten sulle vielä ponivuosiksi?:)

    mutta pärjäile, teitte luultavasti ihan oikean päätöksen vaikka se vaikealta tuntuukin!:)<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Molemmat ovat mulla niin kauan, kunnes saadaan myytyä. Eli tuskin on ponivuosien loppuun asti.. Kiitos <3 ja luulen kanssa niin, että päätos oli tilanteeseen nähden oikea.. :(

      Poista
  4. Voi ei :( mutta valitettavasti tollasetkin päätökset kuuluu tähän lajiin...Tsemppiä! <3

    VastaaPoista
  5. Myyttekö michan sille tytölle joka kävi sitä kattoon? :)

    Kiva postaus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tiietä vielä.. pitää vielä vähän jutella :)

      Poista
  6. Voi eii :( toivottavasti löydät kivan hevosen, sellasen joka oikeesti nauttii maastoesteistä :)

    VastaaPoista
  7. Voi ei! :( Toivottavasti löydät kivan hevosen sitten kun ponit on myyty :)

    VastaaPoista
  8. Voi ei, mutta anthon on niin varman maastossa että miten yksi este sen voi muuttaa esteponiksi?? Tosi harmillista olisit päässyt sillä vaikka EM:miin mutta itse teit tämän päätöksen, ja etkö mee sillä enää koskaan mitään kenttäkisoja??? Ja miksi ette myy sitä kenttäponina sellaiselle ihmiselle jolla ei ole tähtäimenä tähti kisat?? :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tämä yksi este sitä esteponiksi muuttanut, vaan lähinnä se, että kaikki tämäntyyppiset esteet ovat olleet Antonille ongelma välillä, mutta välistä se taas menee kuin ongelmaa ei olisi ikinä ollutkaan. Ja sen takia en myy sitä kenttään ensisijaisesti, koska jos 3* ratsastajallakin oli ongelmia sen kanssa, en voi olettaa, että poniratsastaja omaa yhtä hyvät taidot kuin tällä kolmen tähden ridaajalla, joka sitä testasi. Mutta taas rataesteponina Anton on niin loistava. Se hyppää aina rataesteet omalla sydämmellä ja sillä on aivan käsittämätön kapasiteetti. Joten eiköhän siitä ole enemmän iloa silloin jollekkin, joka rataesteitä haluaa mennä kuin ponikin siitä selkeästi enemmän tykkää. Ja taas toisaalta kouluunhan sillä on myöskin aivan mahtavat liikkeet. Mutta jos Antonista olisit kiinnostunut saa sitä tulla aina kokeilemaan :)

      Poista
  9. eikä, ei antonia saa myydä, sniff :c

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mutta paljon onnea ja hyvää jatkoa niin sinulle kuin poneille, toivottavasti saavat juurikin sellaiset kodit! :)

      Poista
    2. Joskus on tehtävä isoja päätöksiä... :( Kiitos ja varmasti saavat hyvät kodit :)

      Poista