tiistai 5. helmikuuta 2013

Viikonloppu tuli ja meni tosi nopeesti. Olin mm. Lohikoskella viettämässä yhden kaverin Aleksanterin synttäreitä porukalla. Lauantaina olin jo reippaana kello kaheksan kampaajalla. Leikkasin vähän hiuksia, koska ne alko olee aika huonossa kunnossa. kampaajalta lähdin suoraan tallille ja vedin molemmilla poneilla tosi pitkät maastot.  Erika tuli meille yöksi ja katsottiin hullun hyvä leffa! Olisko sen nimi ollut joku The change up?

Sunnuntaina olin Nissen valmennuksessa. En muista kyllä milloin Nisseä olen viimeksi nähnyt. Menin ensin Michalla. Tehtiin tosi kivoja harjoituksia. Verryttelyhypyissä tehtiin niin, että pysäytettiin aina esteen jälkeen, joka oli hyvä harjoitus Michan kanssa, koska esteen jälkeen Micha saattaa välillä lähteä viemään. Kun hypättiin rataa, pysähdykset vaihdettiin käynti siirtymisiin tietyissä kohdissa. Ensimmäinen rata meni ihan hyvin. Toisen radan ihan lopussa lähestyin okseria pitkällä lähestymisellä ja näin ettei Micha tule hyvään paikkaan, jonka jälkeen tein tosi tyhmän ratkasun ja ratsastin voimakkaasti eteenpäin. Ajattelin ensin, että Micha kieltäisi ,mutta se lähtikin hyppäämään. En muista tilannetta tarkalleen, Micha hyppäsi okserin jotenkin tosi jännästi ja meni ns. esteen läpi. Lensin kuperkeikalla hypyssä alas ja jäin ponin alle aika pahasti. Mulla jäi suitsetkin käteen. Onneksi mua ei siinä tilanteessa sattunut mitenkään erityisen pahasti, vaan vasta seuraavana päivänä selkä oli tosi kipeä.
Hyppäsin takaisin selkään ja menin tehtävän uudelleen. Loppuvalmennus sujui tosi hyvin, vaikka alkuun pientä tahmeutta olikin. En usko, että Michalle on esteillä ongelmana se korkeus vaan se, että mä en luota Michaan eikä Micha muhun.

Antoninkaan valmennus ei sujunut ilman pientä aktiviteettia, sillä sen takapää oli jälleen kerran aika kevyt ja Antsa esitteli omia pukkisarjojaan esteiden välissä. Nisse tykkäsi siitä, vaikka Anton on niin kuuma niin se tulee kuitenkin tosi hyvin takasin. Viimeisellä radalla, kun esteitä vähän nostettiin, niin Anton jaksoi keskittyä paljon paremmin. Antonin mielestä tekniikka tehtävät on ihan tyhmiä ja siksi keksii kaikkea pientä omaa kivaa ;)
Vaikka Antonilla löytyikin vähän turhaa energiaa , niin molemmilla oli kivaa ja oon tyytyväinen.

Valmennuksesta olisi tullut muuten videomateriaalia, mutta kameran kanssa kävi sellainen pikku kämmi että.. Äiti antoi kameran mun kaverille, joka oli sitten ottanut reippaasti koko valmennuksen ajan videoita, mutta olikin painanut väärästä napista aloittaakseen ja lopettaakseen videon, joten kamerassa ei ollut yhtäkään videota :D Muutama pikku videopätkä oli, minkä äiti oli kuvannut alussa, mutta en nähnyt järkeä lataa niitä tänne.

Huomenna on kengitys ja  ponien klippaus, ne onkin päässeet tosi pitkään karvaan jo. Viikonloppuna lähden maajoukkueleirille Antonin kanssa. Jos vaikka sitten maajoukkueleiriltä tulisi videomateriaalia :D







4 kommenttia:

  1. haluisitko tehä semmosen aikataulu postauksen, et miten sulla riittää aika kouluun, hevosiin ja kavereihin? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo voin tehä vaikka tästä viikosta :)

      Poista
  2. onks toi erika sun hyväki kaveri ku joka postaukses on teillä yötä :D ps. hullun kiva blogi ! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo on :D se on joko aina meillä tai mä niillä :D taitaa olla niin, että tänä vklp meen niille :D ja kiitos !

      Poista