lauantai 8. joulukuuta 2012

Moi!
Oltiin tänään Ilonan kanssa tallilla kerrankin kameran kanssa. Saatin aikaseksi kuvattua se tallin esittelypostaus ja vähän muutakin.

Ratsastuksesta ei oo ihan kauheesti mitään kuvia, koska maneesissa kaikki kuvat heilahtaa ja kentällä on sen verran lunta, että hankala ratsastaa kunnolla. Kuitenkin menin Antonilla ensin koulua maneesissa. Näin jo selkään noustessa Antonin ilmeestä, että tänään ei ole hyvä päivä. Heti ensimmäisestä ravi siirtymisestä Anton halusi aloittaa oman shown. En hermostunut yhtään. Enkä reagoinut mitenkään sen pelleilyihin. Ainoastaan vain, kun Anton teki vähänkin oikein kehuin sitä paljon. Ratsastin ponin niin pyöreälle ja matalalle niskalle kuin mahdollista, ettei se kerää painetta ja pura sitä keulimiseen niinkuin ennen. Koska silloinhan, kun hevosen pää ja kaulalinja ovat matalla se erittää aivoihin endorfiiniä. Sain Antonin tosi hyväksi loppua kohden. Se ei edes yrittänyt väittää vastaan, vaan teki kaiken heti kun pyysin. Loppuravit tein kentällä.



Michalla menin isolle kentälle tekemään hankitreeniä ilman satulaa. Taino 'hankitreeniä' Ei isollakaan kentällä nyt niin hirveästi lunta ollut. Micha oli ihan innoissaan ja heitti kunnon rodeosarjaa lumihangessa. 





Pieni videopätkä Antonista ja Michan 'hankitreenistä' suosittelen katsomaan ainakin ton Michan osuuden :D
(kannattaa laittaa tosta HD-laatu niin saa jotain selvää)





















9 kommenttia:

  1. Toi tallin esittelyvideo ei näy :/

    VastaaPoista
  2. Juu ei täälläkään näy esittely video:(

    VastaaPoista
  3. mistä toi Antonin otsapanta on ostettu? :)

    VastaaPoista
  4. Nyt näkyy! Onko tämä talli yleinen kun siellä on noin monta hevosta?:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo latasin videon uudelleen :) Talli on yksityistalli, jossa on n. 40 hevosta. Tallila on myös vanhatalli, jota ei videolle tullut

      Poista
  5. Toi video ei näy kännykällä...:S

    VastaaPoista
  6. Kiva postaus, mut en jaksanu tota esittelyy kattoo kokonaan. Sun blogi on nii kiva :D

    VastaaPoista