tiistai 20. marraskuuta 2012

Sairaalareissu

Olin tossa eilen Tuomas Jauhiaisen valmennuksessa. Valmennus alkoi ihan hyvin. Micha oli tosi energinen ja hyvällä mielialalla hyppäämiseen. Tulin Michan kanssa uudelleen n 105cm korkuiselle trippelille, koska edellisellä kerralla Micha oli ottanut sellaisen tököhypyn. Näin, että nyt tulee tosi huonoon paikkaan ja olin jo varautunut kieltoon. Micha pääsikin yllättämään ja lähti hyppäämään estettä, mutta menetti samalla itsekkin tasapainonsa ja oli vähällä kaatua esteen sekaan. Jollain ihmeen keinolla Micha pääsi esteestä yli ja väisti mua, jonka seurauksena lensin suoraan pää edellä maahan.

Siitä lähdettiin sitten ambulanssilla sairaalaan, jossa mun pää ja kaularangan nikamat kuvattiin monesta eri kulmasta. Jouduin odottamaan aika kauan ennenkuin sain lääkäriltä diagnoosin. Kuvista ei löytynyt mitää ihmeellistä, joten pääsin samana iltana kotiinkin. Pahalla aivotärähdyksellä ja kypärän vaihdolla siis selvittiin tästä onnettomuudesta.

Tänään en mennyt kouluun vaan jäin ihan vaan lepäämään kotiin. Iltapäivästä kävin tallillla vähän ravailemassa Antonilla, koska se jäi eilen liikuttamatta. Michalla kävin käyntimaastossa. En pysty tekemään oikein mitään, koska en pysty kääntää mun päätä mihinkään suuntaan ilman, että käännän koko kroppaa.
Ratsastaessakin otti kovasti niskoihin, toivottavasti jo huomiseen mennessä pystyn ratsastamaan normaalisti.






14 kommenttia:

  1. Auts.. toivotaan että voit pian paremmin, eikä onneksi käynyt pahemmin!

    T - vanha koulututtavasi :)

    VastaaPoista
  2. parane jessica !:) onneks ei käyny pahemmi !

    VastaaPoista
  3. Luuseri onneks ei käyny pahemmi! Parane ja soittele<3

    VastaaPoista
  4. https://kipa.ratsastus.fi/modules/upload/upload.aspx?P=2&VID=default&SID=493967094098326&action=download&fname=kenttä+kats+ohjelma.pdf&S=4&continue=Y&C=50967
    miks sun nimi on tuolla, kun ethän hakenu maajoukkueeseen? :o

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En hakenutkaan, mutta olen sittenkin menossa katsastuksiin

      Poista
  5. Oootteko rikkaita?(: Oot tosi kaunis ja sulla on ihania poneja! :) Mitä mieltä oot sellasista 12 vuotiasta pikkukakaroista jotka kinuaa ratsastamaan ponillasi...huoh minulla on ponini kanssa sellainen ongelma...mitä itse sanoisit?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Ja no tää on vähän kakspiippunen juttu, yleensä ne jotka vinkuu päästä ratsastamaan poneillani on ollut vielä aika kokemattomia ja mennyt vain tuntihevosilla. Se on jo niin suuri turvallisuusriski päästä sellainen kilpahevosen/ponin selkään, koska kuitenkin kilpahevoset toimivat aivan eri nappuloilla kuin esimerkiksi tuntihevoset. Meillä on ollut se periaate, että poneillani saa ratsastaa vain tietyt ihmiset.

      Poista
  6. Parane pian :) Tuola sun esittelyssä lukee että oot 9. luokalla, mut miten se on mahdollista jos oot -98? =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos, ja oon mennyt vuoden aikaisemmin kouluun :D

      Poista