torstai 30. elokuuta 2012

Maanantaina menin tosiaan kouluun piitkästä aikaa! Oli tosi kiva nähdä kaikki kaverit yms. Mutta en nyt rupee jauhamaan koulusta sen enempää. Maanantaina ratsastin koulua Antonilla ja Michalla maastoilin. Tiistaina toisinpäin Michalla koulua, Antonilla maastoilua. Antonilla tein maastossa pieni muotoista laukkatreeniä, joka oli lähinnä mulle treeniä :D Koska päätin treenata mun reisilihaksia ja olla mahdollisimman kauan kevyessä istunnassa. 

Keskiviikko oli vapaapäivä, oisko ollu ensimmäinen kokonaan talli vapaapäivä sitten reiluun kolmeen kuukauteen. Olin mun kaverin Netan kanssa sillon. Nähtiin alkuun keskustassa. Näytin varmaan siltä et mun naaman edessä olis just rähjähtänyt pommi tai jotain, koska meillä oli viimeisillä tunneilla liikuntaa koulussa. Käytiin ensin keskustassa vähän varmistamassa sitä, ettei vaan pääse laihtumaan ja ostettiin Spice Ice:stä jäätelöt :) Myöhemmin mentiin Netalle, eipä me oikeestaa muuta tehty kun vaan chillailtiin, juoruiltiin ja oltiin koneella. Ulkona muutenkin sato, ni ei päässy edes ulos. 





Tänään menin koulusta kotiin ja odotin, että mun kaveri Erika tulee meille. Mentiin yhdessä tallille ja ratsastin molemmat ponit. Menin Antonilla koulua.. Heti alkuverkassa mun jalustimesta lähti sellanen kumilenksu ja sen seurauksena mun jalustin lähti kokoajan jalasta ja Anton oli aika kamalalla tuulella muutenkin. Ei siitä ratsastuksesta tullut mitään, ainakaan kauhean nättiä. No sitten menin  Michalla alkukäynnit maastossa ja sitten koulua ilman satulaa. Mun lihakset on ollut pari päivää nyt tosi kipeenä ja kurkku myös. Yleensä kun olen tulossa kipeeksi meen iha jumiin joka paikasta.. Toivon et pysyn nyt terveenä, koska haluun mennä kisoihi viikonloppuna ! 
Huomenna mulla on kuitenkin Suvin (mun kotivalmentaja) koulutunnit molemmilla poneilla. Oon hienosti harjoitellut mun tulevaa kouluohjelmaa.. Eli huomenna olisi ihan hyvä harjoitella se :D

Sori tässä oli vaan tämmöinen pikapostaus mun viikosta, koska mulla on tosi kiire ollu tällä viikolla  :(
Mulla oli tarkotus laittaa videopätkää, mut tää ei suostunu lataa sitä tänne, joten nyt vaan tulee muutamia kuvia. 






Loppuravit, eteenalas






sunnuntai 26. elokuuta 2012

Mukavat treenit Keuruulla!

Elikkäs tänään olin Keuruulla maastotreeneissä. Eipä mulla niistä mitään ihmeellistä kerrottavaa oo, koska molemmat ponit hyppäsivät kaiken ilman mitään ongelmia :) Kesän kova työ alkaa tuottaa vihdoin tulosta. Nyt tulee vähän enemmän kuvapainotteinen postaus!























lauantai 25. elokuuta 2012

Moooi :) Tänään olin aamusta ratsastamassa, tosin tein vain kävelylenkin maastossa, koska tallilla oli kilpailut ja en voinut ratsastaa kentällä. Michan silmät ei ole nyt rähminyt todellakaan niin paljoa sen uuden silmävoidehöskän jälkeen. Huomenna  mulla on maastotreenit Keuruulla! Meen myös seuraaviin kisoihin sinne, koska siellä on aluemestaruudet. Mun piti valita Keuruu vai Lapinlahti. Lapinlahdella olisi ollut hevosten helppo, mutta toisaalta mun tää kausi kilpailujen kannalta ei oo mennyt ihan putkeen, joten meen tuttariin Keuruulle. Kattelin myös vähän estekisoja tänään tallilla ja näin aika paljon tuttuja.


Kauhee halu päästä itekki nyt kisaamaa!
Tallin jälkeen olin mun kaverin Erikan kanssa ja käytiin vähän valokuvailemassa ja juoruiltiin kaikesta ylläri. Sit illemmasta alkoi iso urakka, nimittäin heppa-auton tyhjennys...Ei hitto sitä tavaran määrää! Siinä menikin oikeestaan koko ilta. Mut on tosi kiva olla kotona pitkästä aikaa! :) Mun huone oli niin täynnä tavaraa et se näytti enemmän kaatopaikalta kuin huoneelta. Onneks oon saanut jo melkein kaikki tavarat paikoilleen. Aattelin jos tänään saan aikaseksi aloitettua kunnollisen bannerin tekemistä, niin lähiaikoina varmasti sellainen ilmestyy. Tää oli tämmöne pikapostaus mun päivästä, tässä vielä muutama kuva, mitä tuli otettua :)








Tillbaka i Finland

Huhhu nyt oon kotona <3 Tosi pitkä matka oli takana. Kerron teille ensin vaikka mun viimeisistä estetreeneistä. Keskiviikkona lähdettiin illemmasta ajamaan jonnekkin n. puolen tunnin matkan päähän rataharjoituksiin, jotka olivat nurmella. Menin ensin Antonilla ja en voi sanoo muuta kuin et viimeiset estetreenit olivat yhtähyvät kuin viimeiset maastotreenit! Tosi kiva lopetus valmentautumiselleni Ruotsissa! Kaks nolla rataa tein. Radalla oli pitkävesi, koska halusin kokeilla sitä. Olin aivan varma, että se tuottaa ongelmia. Yllätyin ihan täysin, nimittäin Anton ei kattonut sitä ollenkaan! Enemmän se katsoi yhtä okseria kuin vettä. Vesi tuli vielä tosi vaikeella linjalla ja kaikkee. Olin niin yllättynyt  ja iloinen :)

Michan rataeste treenien kohokohta oli keskiviikkona! Radan viimeinen este oli kolmoissarja(pysty+pysty+okseri). Päästiin yli ja vielä ihan ensimmäisellä yrityksellä! Oon tosi tyytyväinen, sillä sarjat ovat tuottaneet hitusen ongelmia.. Mutta huomattavasti on tapahtanut kehitystä. Jos verrataan siihen, että kesällä jouduin aloittamaan Michan kanssa  kaiken aivan alusta. 50cm lähtien! Sarjan väli oli 5,50m ja esteen korkeus 50cm. Nyt pääsimme kolmoissarjan, normaalilla välillä, 90cm korkeudessa. Oon tosi ilonen, että vihdoin huomaan luottamuksen kasvaneen. Minä luotan enemmän Michaan ja Micha myös minuun.
Paremmasta lopetuksesta en olisi ikinä osannut edes kuvitella! 

Siinä vielä lopuksi halasin mun maailman parasta valmentajaa! Ei tuntunut yhtään pahalta lähteä, koska Anna tulee kuitenkin kuukauden päästä Suomeen valmentamaan. Ja tulee käymään säännöllisesti, jos ryhmiä saadaan tarpeeksi :) Kasvoin aika paljon henkisesti kesän aikana ja kielitaito parani huimasti!

Torstaina lähdettiin aamusta ajamaan kohti Kapellskäriä. Matka pelkästään Kapellskäriin oli tosi pitkä, joten pysähdyttiin Mantorpissa kävelyttämään poneja ja syöttämään hieman vihreetä. Käytiin myös ostamassa Suomeen mukaan Ultrashieldiä vai mikä ikinä onkaan? Jokatapauksessa sellaista ötökkämyrkkyä, mitä ei saa melkein mistään. Aina loppu tai jtn. Sen lisäksi myös siellä oli timatti otsapantoja, joista löytyi suomen värit! Olihan sellainen pakko ostaa Antonillekkin. Koska ruskeisiin suitsiin muutenkin harvemmin löytyy hienoja otsapantoja tai puhumattakaan Suomen väreissä. Siitä ajoimme Kapellskärin satamaan, jossa taluttelimme vielä hieman poneja ennen laivamatkaa. Sieltä sitten lähti meidän laivamme Naantaliin. Yöllä saimme kerran käydä juottamassa poneja. Ihme kyllä, molemmat joivat tosi paljon! Yleensä ne eivät ole laivassa juoneet. 

 Aamulla päästiin laivasta ulos ja seuraava välietappi olikin Artukainen. Artukaisten tallilla kävelytimme vielä viimeisen kerran ennen kotia. Molemmat ponit on tosi helppo lastata, mutta kun meidän oli lastattava vielä viimeisen kerran, niin Anton oli sitä mieltä ettei halua. Antonille ei auta mitkään liinat vaan sitä pitää taputella vähän pyllystä ja antaa sen miettiä, jos se ei mene heti. Olimme äitini kanssa tosi väsyneitä ja koko lastaus meni aivan överiksi. Rupesimme vitsailemaan  ja sanoimme Michalle, että "tökkäse antonii vähä pyllyy :D" Ja mitä se poni teki ? Tökkäsi Antonia! Se ei ollu mahdollista ihan kuin se olisi oikeesti ymmärtänyt! Sitten sanoimme uudelleen ja se teki sen taas!:D Ensimmäinen kerta olisi voinut olla tuuria, muuta KAKSI kertaa! Ei siinä voinut kun enään nauraa! Ehkä ne hevoset oikeasti ymmärtävätkin ihmisiä ?;) Ei niistä oikein ota selvää! No, sitten otettiin taas tilanne (melkein) tosissamme ja lastasimme. Molemmat ponit olivat niin väsyneitä jo, että ei varmasti enään tehnyt mieli autoon. Olivathan ne matkustaneet jo yli 24h.
Seuraava pysäkki oli Jyväskylä!

Vihdoin me oltiin perillä! Emme siis enään menneet Killerille, jossa heppamme ennen oli. Oli sillain tosi vaikee valinta päättää, koska Killerillä on tosi mukava porukka ja kaikki! Mutta, toisaalta tavella useimmat valmennukset ovat siellä missä hevosemme nykyisin ovat ja maneesimaksut tulisivat niin kalliiksi, jos ainakin kertaviikkoon kävisi. Joten tämä oli edullisempi ratkaisu. Talli on jo entuudestaan minulle tuttu, joten siinä mielessä on kiva mennä juuri sinne. Polleparkissa siis ollaan tällä hetkellä.

Tänään illalla kävin vielä liikuttamassa molemmat kevyesti ilman satulaa. Joo meen tosi usein ilman satulaa, älkää ihmetelkö miks aina meen ilman=D Joskus saatan mennä jopa viikon ilman satulaa putkeen.  Annoin  muuten myös molemmille matolääkkeet, jotka ostettiin samalla kun käytiin klinikalta ostamassa SyneQiniä (sellasta niveljuttua) ja Michalle silmätippoja, koska sen silmät rähmii tosipaljon kokoajan. 

Tein myös pikaisesti uuden ulkoasun, mutta toi on vain väliaikainen. Kunnes ehdin tehdä uuden hienomman :) Ja oon myös miettinyt, että haluisitteko te kuulla myös mun normaalista elämästä, jos tapahtuu jotain ihmeellistä? Sillain, että aina silloin tällöin tulisi vähän samantyyppisiä postauksia kuin edellinen 'Malmö hoods'- postaus. Kirjoitan, jos teitä kiinnostaa tai on halua lukea niitä. Turha mun on pitää erikseen Lifestyle-blogia, koska suurinosa kuitenkin mun elämästä painottuu hevosiin. Mutta valinta on teidän :-)

Ja yritän saada jo ens viikolla paljon kuvia! Kunhan tässä eka saadaan purettua tavaroita ja pääsen vähän Suomi-elämään mukaan plus koulu ynnämuut. Taas postailen niin myöhään, että tekstissä on varmaan miljoona sata kirjoitusvirhettä, sorry! Nyt meen nukkumaan! Öitä :)

keskiviikko 22. elokuuta 2012

Malmö hoods!


Joo elikkäs kuten lupasin, niin seuraava postaus on ei heppapostaus! Rupesin suunnittelemaan n. viikko sitten, että voisin lähteä Malmööseen shoppailemaan. Täällä se ei onnistu ihan noin vain. Mulla oli monta ongelmaa. Ensin mun piti mennä bussilla Skuruppiin juna-asemalle, siinä oli jo mun ensimmäinen ongelma, sillä en tiennyt missä juna-asema sijaitsee tai milloin bussit ylipäänsä menevät tästä ohi. Katsoin netistä bussiaikatauluja ja sen sain selvitettyä. Seuraava ongelmani oli junalla matkustaminen.Oon kulkenut junalla ainoastaan siten, että mut on saatettu oikeaan junaan, joten mistä mä nyt tietäisin, että oonko varmasti oikeassa junassa. Seuraava ongelma oli Malmö. Osaisinko juna-asemalta keskustaan ja kuinka pitkä matka sinne oli? Katsoin google mapsista ohjeet ja otin kuvia mun puhelimeen siitä kartasta, koska ulkomailla mulla ei toimi puhelimessa netti.Eli se oli pois suljettu mun ongelmista. Sitten takasintulo. Löytäisinkö enään sieltä isolta juna-asemalta oikealle raiteelle ? Ja kuinka pääsisin Skurupista takaisin tänne, koska busseja ei enään kulkenut takasin. Ja Skurupista on 8km tänne, joten ei ole kiva kävellä ostoskassien kanssa sitä matkaa. No se jäi nähtäväksi, en ottanut stressiä. 



Mun piti lähteä maanantaina, mutta reissu stoppasi heti enimmäiseen 200m. Nimittäin bussi ei tullutkaan, vaikka aikataulut niin sanoivat. Odotin puolituntia pysäkillä törkeessä helteessä ja mustat farkut jalassa. Olin tosi vihainen, koska olin suunnitellut tätä niin paljon ja olin jo innoissani lähdössä. Ja  tiesin, että maanantai olisi viimeinen mahdollisuus tähän, koska tiistaina täytyy pakata tavarat kasaan. Ja keskiviikkona mulla on valmennukset ja äiti tulee tänne. Ajattelin vaan, että tää ei voi käydä kellekkään mulle kuin mulle. Olin niiiin innoissani ja kaikki stoppaa jo kahdensadanmetrin jälkeen. 



Sain vielä idean, että jos pakkaisin tänään (eli siis silloin maanantaina) mulla voisi olla toivoa mennä vielä huomenna. Joten kysyin Malinilta olisiko se voinut heittää mua Skuruppiin, koska bussi ei tullut tänäänkään. Malin sanoi, että ei ne bussit tuukkaan, koska on niin vähän ihmisiä ja valmentajien täytyy tilata ne tänne tai jotain. No Malin oli tosi kiva ja sanoi, että voi kyllä heittää mut sinne asemalle, mutta aamulla tulisi bussi 8:18, jos haluan. Tietenkin halusin mennä ennemmin bussilla, koska silloin mulla olisi enemmän jännitystä matkassa ja pääsisin vähän aikasemmin lähtemään.

Tiisati aamuna lähdin matkaan. Bussi, joka tuli oli sellaisen vähän isomman taksin kokoinen auto. Menin bussiin sisälle ja annoin rahaa, mutta kuski ei ottanut sitä vastaan :D Malin sanoikin mulle, että täälläpäin ne eivät maksa mitään, koska useimmilla ei ole kortinlukijaa. Vaikka tarjosin käteistä, bussikuski ei ottanut sitä. Aika halpaa tää matkustaminen bussilla. Sen lisäksi se kuski heitti mut ihan juna-aseman viereen ja olin ainoa matkustaja. Eli periaatteessa menin ilmasella taksilla. Olin juna-asemalla ja seuraavaksi mun piti ostaa lippu. Ostin sen automaatista. Mun ei tarvinnut odottaa kuin muutama minuutti ja juna jo tuli. Matka kesti n. puoli tuntia. En voinut uskoa, että pääsin Malmööseen asti!



Vielä yksi pikkujuttu, mun piti löytää ne kaupat. Taino tosiaan luulin sitä pieneksi jutuksi... Lähdin monta kertaa ihan väärään suuntaan ja en vaan löytänyt niitä oikeiden teiden nimiä, mitä google mulle antoi. Taino löysin muutaman. Mulla meni järki siihen karttaan mitä google antoi ja päätin, että ihan sama kävelen jonnekkin. löysin tutun kadun nimen Stora nygatan. Nyt tiesin olevani oikealla tiellä. Kävelin kadun päähän ja tunnistin paikan. Olin niin iloinen! Tulin vielä just vähän yli kymmenen perille, joten kaupat juuri aukesivat. Shoppailin ihan sikana kaikkee kivaa! Pitkästä aikaa. Oli niin parasta, sillä kaupoissa ei ollut mun lisäksi kuin muutamia ihmisiä. Kaikki olivat joko koulussa tai töissä. Sain shoppailla ilman mitään jonotusta kassalle/sovituskoppiin yms.


Oli aika lähteä takasin juna-asemalle. Tiesin millä suunnalla se oli ja kävelin vain suoraan eteenpäin. Olin kymmenessä minuutissa takaisin. Ei olisi ikinä kannattanut luottaa mihinkään Googleen! No, perille pääsin anyway. Asemalta katsoin junan, jolla pääsisin takaisin. 12.38 lähti juna Ystadiin. Kävin ostamassa vähän karkkia ja juotavaa, jonka jälkeen ostin lipun. 



Olin jälleen Skurupissa. En nähnyt missään taksia, joten laitoin Malinille viestiä olisiko hän voinut hakea minut. Vastausta ei kuulunut, joten lähdin kävelemään. Jossain vaiheessa sain vastauksen, että se menee nopeasti kotiin ja tulee hakemaan mua. Sanoin, että olen kävelemässä kohti Skönabäckkiä. Ehdin kävellä jo melkein 7km, kunnes sain kyydin. Onneksi pääsin loppumatkan autolla, koska mun jalkapohjat oli tosi kipeät! Sellainen reissu tuli tehtyä tälläkertaa :) 

Kuvia vielä siitä mitä shoppailin:

Korviksia

Hiusjuttuja

Rannekoru

Vyö

Meikkivoide

Koruja

Farkut


Talveksi kengät!




Vähän huono kuva, mutta toppi joka on sellasta jännää kangasta :D 


urheilurintsikat

Hajuvesi



Ostin vielä mun Iphoneen sellaisen uudeen pinkin suojakuoren! En voi ottaa siitä kuvaa, koska en saa enää mun puhelinta irti siitä, enkä jaksa repii nyt :D