sunnuntai 1. heinäkuuta 2012

Sadetta vai hellettä ?

Sää täällä Ruotsissa heittää laidasta laitaan ihan koko ajan. Yhtäkkiä saattaa sataa ihan kaatamalla ja kymmenen minuutin päästä taas on ihan järkyttävän kuuma! 

Anyway, eilen oli koulutunnit myös. Verryttelin aika lailla itsekseen Antonia, jonka jälkeen tein koko radan ja Anna antoi palautetta. Mun mielestä rata ei ollut kauheen hyvä, mutta ei tosin mikään huonokaan. Annan mielestä se oli hyvä, ja sanoikin, että jos toi oli mun mielestä huono niin mulla menee ihan hyvin kouluratsastus. Mun kouluradat kisoissa on ollut aina suurinpiirtein alle -50 virhepistettä, eli 66% prosentista ylöspäin.

Michalla meni ihan hyvin. Ei ollut enään niin paljoa kiinni vasemmassa ohjassa, mitä eilen. Rata meni okei. Pysähdys ja siitä peruutus oli suurin ongelma, koska se ei ollut yhtenäinen, sekä oli vähän kättä vasten. Sitä treenasin moneen otteeseen. Vaikka mulla menee Michan kanssa ihan ookoo hyvin kouluosuus, niin otan kauheet paineet silti siitä PM:issä, en tiiä miks.

Tänään ponit saivat olla melkein koko päivän ulkona, koska ratsastin vasta illalla. Aamulla vein 10 hevosta ulos kaatosateessa. Pari tuntia sen jälkeen alkoi paistaa aurinko taas ja oli sairaan kuuma. 
Illalla kävin molemmilla maastossa. Jos meen Antonilla maastoradan läpi, niin yleensä hyppään kerran alashypyn veteen, koska saan koko ajan luottoa enemmän Antoniin joka kerta. Tänään Anton hyppäsi veteen tosi hienosti!

Huomenna tai tiistaina on poneilla kengitys. Tiistaina hyppään Michalla ja keskiviikkona meen
Antonin kanssa Gärdsiin treenaamaan maastoesteitä. Torstaina estekisat ja ehkä viikonloppuna Antonilla maastokisat, sillä oon jonotuslistalla kilpailuihin, koska kaikki luokat olivat täynnä. Toivottavasti joku peruisi ja pääsisin starttaamaan.

2 kommenttia:

  1. Sait multa haasteen !:)

    pony-life.blogspot.com

    VastaaPoista
  2. Jos et ennen PM:miä kerkeä postailemaan, niin tsemppiä kisoihin !! :)

    VastaaPoista