maanantai 16. heinäkuuta 2012

PM-tarinani

En päässytkään päivittämään Norjan kuulumisia, koska mulla on ruotsalainen nettitikku, joka ei yllätys toiminut Norjassa.

Lähdettiin keskiviikkona ajamaan kohti Norjaa, minä, äiti, mun pikkuveli sekä Aria ja hänen äitinsä Sarah. Sarah ja Aria tulivat meidän kyydissä Norjaan. Iskäkin ajoi moottoripyörällä Suomesta sinne. Matka meni hyvin.

Torstaina ne ketkä halusivat saivat vielä valmennusta liitolta. Tottakai halusin kaiken mahdollisen valmennuksen ja Seppo Laine (valmentaa ponien maajoukkueen b-rengasta) piti yksityisvalmennuksen.
Käytiin lähinnä koulurata läpi, sekä muutamia perusjuttuja. Kävelin myös maastoradan. Ensimmäisen kerran rataa kävellessäni olin aika järkyttynyt, koska rata oli tosi vaikea. Lähes puolet radan esteistä oli samoja nuorien/junioreiden kanssa. Kuvatkaan eivät kerro radan todellisia haasteita esim. lähestymisiä ym.
Muutamien kertojen kävelyn jälkeen olin jo helpottunut, sillä totuin esteisiin, eikä rata tuntunutkaan enää ylitse pääsemättömältä.

CCIP* eli ponien kansainvälinen pitkäkilpailu vaativa b tasolla oli ensimmäinen pitkäkilpailu, jota olin ikinä startannut, joten moni asia oli uutta minulle ja perheelleni. Perjantaiaamu alkoi eläinlääkärintarkastuksella, johon piti pukeuta siisteihin housuihin ja edustusvaatteisiin.

 Perjantaina ratsastettiin myös kouluosuus. Verryttelin maneesissa, koska ulkona satoi ja kenttä, jossa olisi saanut verrytellä oli niin pehmeä, että en olisi pystynyt verryttelemään melkein ollenkaan. Maneesissa Micha tuntui tosi kivalle ja oli hyvin avuilla. Seppo valmensi mua myös vähän verryttelyssä. Siirryin kilpailukentälle, jonka pohja oli tosi hyvässä kunnossa, ainakin siihen kenttään nähden missä junnujen ja nuorien kouluosuudet ratsastettiin. Micha jännitty täysin. Mulla oli n. 5min. aikaa saada se rentoutumaan, ennen omaa starttiani.
Sain Michan vähän rennommaksi juuri ennen sisään ratsastusta. Rataani en ollut oikein tyytyväinen, vaikka se oli tasainen ihan okei suoritus. Sain 61,3%  ja kolmanneksitoista koulukokeen jälkeen. Olin suomalaisista poniratsastajista paras tällä osuudella.

Päivällä kävelin maastoradan Jenna Torikan kanssa, joka kilpaili myös PM:istä nuorten joukkueessa. Jenna on aina antanut mulle tosi hyviä neuvoja, miten mun pitää ratsastaa millekkin esteelle. Illalla käveltiin vielä yhdessä rata Piia Pantsun ja ponijoukkueemme kanssa.

Lauantaina ei enää satanut paljoa. Hokitin Michan sillein, että laitoin kannoille sisäsyrjälle pienemmän ja ulkosyrjälle isomman hokin. Sisäkannan hokki on sen takia pienempi, jos Micha sattuu polkaisemaan hokilla toiseen jalkaan se tekee huomattavasti pienempää tuhoa kuin isompi hokki, sekä ulkoreunan isompi hokki antaa silloin paremman pidon. Laitoin myös ensimmäistä kertaa maastoradalle Eventing Creamiä, joka suojaa jalkoja haavoilta niiden osuessa risuihin, sekä esteeseen kiinnijäämiseltä. Maastosuojien alle laitoin talkkia, joka estää suojien hankaamista.

Maastoverryttelyssä oli vain yksi ihan pieni tukki ja yksi vähän isompi tukki sekä muutama rataeste. Olisin ehkä kaivannut enemmän maastoesteitä verryttelyyn. Piia Pantsu oli verkassa ja valmensi mua oikeastaan koko verryttelyn. Verryttelyssä Micha ja minä meninmme okserin sekaan aika pahasti, en tiedä löikö Micha kovasti jalkansa okseriin, jonka takia ei halunnut hypätä enää okseria.



Lähdin kohti lähtökarsinaa, jossa Seppo oli vastassa. Toisaalta mulla oli tosi hyvä fiilis lähtee maastoon, koska viimeiset hypyt verkassa onnistuivat tosi hyvin. Sain lähdön ajotettua hyvin ja pääsin lähtemään lähtöboksista oikeilla sekunneilla ilman, että jouduin pysäyttämään vauhtia. Annoin heti raippaa vähän kaulalle, että Micha saa hyvän pyörivän laukan ykköselle. Ykköseste sujui ihan hyvin. Kakkonen oli tosi vaikea. Hieman alamäkeen iso tukkiseinä ja risuja päällä. Ratsastin siihen tosi vahvasti ja niin hyvin mitä ikinä pystyin. Pidin jalan niin lähellä hevosta kuin mahdollista, istuin hyvin takana, karjuin ja pidin tuntuman, mutta mikään ei auttanut; kaksi kieltoa siihen tuli. Kolmannen kerran pääsin yli. Kolmoseste meni tosi hyvin ilman mitään ongelmaa. Kolmonen tuli aika jyrkästi ylämäkeen. Seuraavana oli vuorossa trakenneri, joka oli tosi vaikea. yritin ratsastaa siihenkin niin hyvin kuin osasin, mutta Micha kielsi ja meidän kilpailu päättyi siihen.

Mua harmitti tosi paljon. Oon treenannut koko kesän, ihan koko ajan ja yritin ratsastaa niin hyvin kuin pystyin, mutta sekään ei riittänyt. Oon kehittynyt täällä ollessani tosi paljon, joten sen takia jään luultavastikkin tänne pidemmäksi aikaa, mitä olin suunnitellut. Haluun toteuttaa mun ponivuosien unelman ja kvaalata itseni ja Antonin EM:iin, sen eteen pitää tehä tosi paljon töitä ja vaan treenata ja treenata. Toivon, että joku päivä Micha oppii luottamaan muhun ja meidän hyppääminen alkaa sujua. Antonilla oon tässä viimeisen kuukauden aikana saanut tosi hyvän tuntuman maastoesteisiin, muutamia estetyyppejä pitää vielä treenata paljon, kuten coffinia, hautaa, trakenneria.

Sunnuntaina jäimme katsomaan vielä ponien rataesteet. Aino ja Lotte tekivät puhtaan radan ja ratsastivat tosi hyvin. Aino oli tehnyt myös puhtaan maaston. Ainon lisäksi oli vain pari tyttöä, jotka saivat puhtaan maaston. Lotte otti poninsa kanssa kaksi kieltoa kakkoselle, mutta Lotte ratsasti tosi hyvin maaliin asti. Roosa veti poninsa kanssa ympäri trakennerilla maastossa, joten Roosa hylättiin siksi maastoon.

Esteiden jälkeen pakattiin auto ja oltiin juuri lastaamassa poneja kyytiin, kunnes Aino, Lotte sekä Loten isoveli ajoivat autolla meidän luokse ja huusivat että me voitettiiin PM- pronssia. En voinut uskoa sitä, koska meidän joukkuehan hylättiin. Mietin alkuun, että ei se palkinto kuulu mulle, koska mut hylättiin. Tulin pian toisiin ajatuksiin, sillä Norjan joukkue hylättiin myös, mutta mun koulutulos oli niin hyvä, että voitimme Norjalaiset, ja saimme pronssia. Aino myös sijottui viidenneksi henkilökohtaisessa kilpailussa!

ELI SUOMEN PONIJOUKKUE VOITTI  PRONSSIA PM:ISSÄ 2012! 




 Mulla kesti tosi kauan tajuta, että se oli totta!
Palkintojen jaon jälkeen lähdimme pian ajamaan Ruotsia kohti. Tästä alkoikin painajainen.
Alkumatka meni tosi hyvin. Matkaa oli jäljellä enää 300km, ja pysähdyimme yöllä huoltoasemalle tankkaamaan ja ostamaan vähän ruokaa. Automme ei käynnistynyt....Ponit kyydissä ja keskellä yötä. Kukaan ei ollut osannut odottaa tätä, koska auto on korjattu 2 kertaa Ruotsissa. Kun ostimme auton, edellisen omistajan akut olivat vain vuoden vanhat ja ne olivat tuhoutuneet. Ajattelimme silloin, että niissä oli joku vika ja ostimme tilalle uudet. Ne ehtivät olla kaksi kuukautta meillä ja nekin tuhoituivat. Seuraavaksi vaihdettiin autoon akkuja ajon aikana lataava osa. Auto ei lähtenyt taaskaan käyntiin, kun sitä tarvittiin. Sitten auto käytettiin korjaamolla ja ne vaihtoivat jälleen toisen akun, koska se oli ainoastaan rikki, ja korjaaja uskoi, että akku oli mennyt ennen osan vaihtamista jo rikki. Nyt luulimme, että kaikki on kunnossa. Toinen akku on varmaan vain 2 viikkoa vanha. Onneksi noin tunnin sisällä yksi mies antoi virtaa hänen autostaan meidän autoomme, sekä saimme auton käyntiin. Autoa ei siis voinut sammuttaa, kuin vasta perillä. Kerran jouduimme tankkaamaan auton ollessa käynnissä

Enää emme osanneet odottaa mitään. Muutamia kymmeniä kilometrejä ennen Arian ja Sarahin kotia kuului iso pamahdus. Kaikki säikähtivät ääntä. Ajattelimme, että se oli auton vessan jätesäiliö, joka oli varmasti räjähtänyt, koska siellä oli puhdistusaineet ja olin unohtanut avata ennen lähtöä jonkun painenapin, joka estäää ylipaineen muodostumista. Jätimme Arian, Sarahin kotiin heidän poninsa kanssa. Lastasimme Michan takaisin autoon ja huomasimme, että takasillan vinssi ei nosta siltaa kunnolla ilman ihmisen nostoa. Koimme järkeväksi, että Micha jätetään heidän luokseen, koska jos emme saisi takasiltaa enään alas kotitallilla. Arian ja Sarahin luota ei ollut pitkä matka enää. Lähdimme ajamaan ja hastoin asuintilassa akun hajun ensin vain vähän, mutta sitten jo todella voimakkaasti. Kerran aikaisemmin autoon on tullut tosi pistävä haju, koska joku juttu joka lataa taas sisäakkuja oli ylikuumentunut ja akku alkanut kiehua. Mietimme mistä se haju tulee, koska sisältä oli päävirta poissa ja sisäakkuihin ei pitänyt tulla virtaa mistään. Haju alkoi voimistua koko ajan ja pysähdyimme äkkiä, kun joku mies tuli meitä autolla vastaan ja viitoimme häntä pysähtymään. Se poksahdus ei ollutkaan vessan säiliö vaan toinen akuista oli räjähtänyt auton sisällä. Se oli tosi pelottavaa. Mies sanoi, että voimme ajaa tallille asti kyllä. Istuimme kaikki ohjaamossa ikkunat auki. Matka ei ollut pitkä, mutta se tuntui ikuisuudelta.

Mun piti tulla pariksi päiväksi käymään Suomessa näiden kisojen jälkeen, mutta en tiedä pääsenkö ainakaan vielä, sillä en edes tiedä pystynkä asumaan tossa autossa ennen kuin se korjataan. Luulin, että autosta ei voi hajota enään mikään, koska siitä oli hajonnut jo niin monta kertaa joku juttu.
Yhdestä jutusta oon iloinen, että päästiin perille kaikki hengissä ja siitä, että jätimme Michan Arian luokse.

Tähän postaukseen en lisää kauheasti kuvia PM:istä, koska tästä tuli muutenkin jo niin pitkä. Mulla on koko maastoradan esteet kuvattuna, kouluosuus ja eläinlääkärin tarkastus videolla. Laitan ne johonkin seuraavista postauksista :)


2 kommenttia:

  1. Onnee tosi paljon, ja tsemppiä jatkoon :) ootte parhaita c: ♥

    VastaaPoista
  2. Onnee pronssista! :)

    VastaaPoista