keskiviikko 11. heinäkuuta 2012

Mä en oo kerta kaikkiaan kerinnyt kirjoittaa pitkään aikaan. Tässä on ollut niin paljon kaikkee tekemistä. En muísta paljoakaan viime viikosta. Enkä oikeastaan nytkään juuri ehdi kirjoittaa sen tarkemmin. On tapahtunut niin paljon, etten edes muista puoliakaan ja harmittaa, kun en ole päässyt kirjoittamaan edes treeneistä, koska mulla on ollut tosi paljon treenejä nyt. Ja olisi muutenkin niin paljon  kaikkea kerrottavaa, mutta tunnit loppuvat vuorokaudesta kesken..


Lauantaina mulla oli maastokisat, joista saan videon myöhemmin. Mua ennen oli jäänyt noin kahdeksan ratsastajaa pois, joista lähti verryttely aikaa n. ½ tuntia. Kukaan verkkavalvojista ei sanonut mulle mitään asiasta, joten en ollut ehtinyt verryttelemään Antonia juuri ollenkaan ennen kuin starttasin. Toivoin vain parasta, ennen lähtömerkkiä. Mulla oli hirveet paineet. en ollut ikinä startannut niin, etten olisi ottanut yhtäkään hyppyä alle ennen rataa. Onneksi Anton oli tosi hyvä ja hyvällä tuulella! Ainut vaan, että meille tuli trakennerille kaksi kieltoa, mutta sain sen loppujen lopuksi siitä yli, ja sen ansiosta mulla onkin voittaja fiilis! Niin pieni asia, kun jostain vaikeasta esteestä yli pääseminen ja maalin tuleminen on mulle jo ilo, sillä on ollut niin paljon ongelmia maastoesteillä. Anna sanoi, että ratsastin tosi hyvin. Jälkeenpäin, kun olen videolta katsonut omaa rataani huomasin, että Anton katsoi trakennerin hautaan jo kaukaa, vaikken sitä selästä tuntenutkaan. Sain aika paljon yliaikaa, koska mulla tuli ne kaksi kieltoa ja ratsastin tosi rauhassa muutenkin. Maastoesteistä puheen ollen olin viimeviikolla Gärdsissä treenaamassa ja hyppäsin ponien kahden tähden tehtävää eli EM-tasoa.

Huomenna olisi lähtö Norjaan vihdoin! Nyt on tosi hyvä fiilis lähteä sinne, koska me ollaan treenattu Michan kanssa tosi paljon rataesteitä ja ne ovat alkaneet sujua. Eilen äiti hieroi Michan ja se oli tänään tosi kiva koulutunnilla. Käytiin heppaliikkeessä ostamassa uudet hokit Michalle, koska se on kengitetty täällä ja hokinreijät ovat erikokoiset, mitä Suomessa. Ostin myös uuden karvankiillotusaineen. Nyt on vielä pakko hehkuttaa, että iskä suostui viimeinkin ostamaan mulle aidot Jin Stirrupit, sillä ne olivat -50%! Oon toivonut niitä niin kauan. Kiitti iskä !=) Ostettiin kultaiset.

Tänään klippasin Michan jalkakarvat Martinan klipperillä ja huomenna pesen ponin.
Yritän päästä päivittämään nyt PM:in aikana usein!

Näin tänään myös mun edustusvaatteet. Suurin osa vaatteista on ihan hienoja, mutta mun mielestä se takki on aivan hirvee! :D Tässä kuvat edustusvaatteista:


satulahuopa


huppari


kisapaita

takki...


ratsastushousut


sukat

Ompelin mun takkiin Suomenlipun =) 

loimen 1. puoli

loimen 2. puoli

edustuskassi

2 kommenttia:

  1. Musta kaikki noista on hienoja, paitsi toi kisapaita... se on ihan järkky, ei yhtään sovi väreihin. Mutta takki on ihan hieno, kuhan silmä vähän ensin tottuu.. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. jooo se kisapaita on iha hirvee! :D mut toi takkiki jo menee ku oon tottunu siihe :D

      Poista